Sosiaalisen median kanavat käytössä
Sosiaalisen median kanavat käytössä
Tässä tekstissä kerron lyhyesti että millaisia sosiaalisen median kanavia käytän päivittäin, ja mitä kanavia yrityksemme käyttää. Avaan myös näiden muutaman tutumman kanavan jälkeen minulle muutamaa hieman tuntemattomampaa kanavaa, ja kerron miten voisin hyödyntää niitä tulevaisuudessa.
Instagram itselläni on päivittäin aktiivisessa käytössä, Luon itse sinne tavoitteellisesti sisältöä ja toimin niin sanottuna mikrovaikuttajana.
Instagram on alustana hyvä ja niin iso, että mainoksilla varsinkin kun ne kohdentaa oikein voi tavoittaa todella ison yleisön.
Kuluttajan näkökulmasta instagram on erinomainen alusta, tiedonhakuun esimerkiksi. Otetaan vaikka esimerkiksi minä. Etsin itselleni kynsiteknikkoa, ja löysin netistä hyvin laajasti erilaisia paikkoja johon mennä, Mutta instagramin pohjalta päätöksen kuitenkin tein.
Iso seuraaja määrä ja laadukkaan näköiset kuvat vetivät puoleensa. Todella monella yrityksellä ei ollut mitään sosiaalisen median kanavaa esillä, joten päätöksen teko oli vaikea ilman kuvia.
Facebook on itsellä hieman vähemmällä käytöllä, mutta esimerkiksi tuote suosituksia voi etsiä erilaisista ryhmistä. Vanhemmalla sukupolvella taas Facebook on isossa suosiossa, toisin kuin esimerkiksi edellämainittu instagram.
Koska niin monella on Facebook käytössä, ja aktiivisessa selailussa se on erinomainen paikka yritykselle mainostaa. Facebookissa on laaja käyttäjäryhmä ja iso ikähaarukka, niin mainonta toimii myös isolla volyymilla.
Facebook on myös kehittänyt itselleen sivun Business Suite:n jossa pystyt hallinnoimaan yrityksesi sivuja niin instagramissa kuin facebookissa. Tämän kautta tulee käytettyä facebookkia kyllä hieman enempi koska yritys tavoittaa asiakkaita molemmista kanavista.
Linked in
Tämän on itselle hieman tuntemattomampi sivusto, paljon olen kuullut mutta en ole vielä itse kokeillut.
Nettiä hieman selailin ja koitin lukea hieman lisää Linked In:istä, ja perehtyä siihen mihin sivua voisi käyttää. Netin perusteella tulin siihen tulokseen että sieltä tavoittaa enempi yritystilejä, ja saa hyvin tarkkaan rajatun kohdeyleisön. Toisin kuin yllä mainituissa kahdessa muussa, kohdeyleisö on hyvin laaja.
Linked In:iä voi esimerkiksi hyödyntää työnhaussa, sinne voi ladata itsestään profiilin minne kertoo työkokemuksestaan ja erilaisista harrastuksistaan.
Tulevaisuudessa siis tarkempaa tietoa yrityksistä ja niiden päättäjistä saattaisi löytää Linked In:iltä, tai vaikka käyttää palvelua työpaikan hakuun.
Pinterest sosiaalisen median alustana ei ole itselle kovin tuttu, ymmärrän alustan pääpointin, mutta en vielä sitä miten tämä olisi yritykselle avulias.
Toisaalta tämä voisi olla esimerkiksi kaltaiselleni mikrovaikuttajalle hyvä alusta ns. levittäytyä. Instagramiin postattua kuvaa voi esimerkiksi jakaa pinterestiin ja sitä kautta saada kuvalle lisää näkyvyyttä. Esimerkiksi sisustusvaikuttajat käyttävät tätä kanavaa, sillä todella monet etsii pinterestistä kuvia tietystä asiasta ja yrittävät sen kautta inspiroitua.
Itse esimerkiksi jos otetaan taas tuo kynsi aihe esiin, käytän pinterestiä ainoastaan siihen että etsin mieluisia kuvia kynsistä, ja niiden kautta inspiroidun. Joten siinä mielessä tämä on hyvä tapa saada yritykselle tai vaikuttajalle niin sanottua ilmaista mainosta.
Yhteenveto
Ylipäätään sosiaalinen media on oiva tapa nykyaikana markkinoida ja mainostaa itseään taikka yritystä. Sosiaalisen median kautta tavoitettujen ihmisten määrä on todella hurja, sillä lähes jokaisella suomalaisella on jokin sosiaalisen median kanava kuitenkin käytössä.
Esimerkiksi nuoremmilla ihmisillä on instagram, snapchat & tiktok, näiden kautta tavoitetaan hurja määrä nuoria ihmisiä. Vanhemmat ihmiset käyttävät sitten enemmänkin facebookkia & instagram, instagram ehkä vähän harvemmalla mutta Facebook isossa osassa heidän sosiaalisen median käyttöä.
Yritysen kannalta kannattaa aina miettiä minne lähteä mainostamaan kohderyhmän perusteella, esimerkiksi tiktokista ei välttämättä tavoita kovin isoa osaa yli 50-vuotiaista ihmisitä.
Mutta myöskään Facebook mainonnasta ei välttämättä tavoita taas kovin isoa osaa 15-20-vuotiaista nuorista, kuin mitä tiktokista tai instagramista tavottaisi.
Kommentit
Lähetä kommentti